Syysboogie

 On ollut hieno syksy säiden puolesta. Lämmintä ja valoisaa. Nyt on viimeisetkin lehdet lennelleet puista.

Tohtori Höyhen on reippaillut lähes joka päivä tunnin verran. Tätä harrastusta on nyt jatkunut parisen kuukautta. Se tekee hyvää mielialalle ja todennäköisesti kropallekin. Tosin paino on pudonnut tänä aikana vain parisen kiloa. Siis tähän on tosiaan yhdistetty myös vähähiilarinen ruokavalio. Tohtori Höyhen on siis normaalipainoinen. Tosin nyt kiikkunut normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla jo pitkään. Senkin vuoksi on nyt otettu käyttöön pitkän tähtäimen suunnitelma. Uusia vaatteita ei osteta, vaan muutetaan vartalo takaisin sopivaksi niihin kledjuihin, joita roikkuu valmiina tangollinen.

Jotenkin syksy saa aina aikaan monenlaisia muitakin mietteitä. Ulkonäön uudistamisyritysten lisäksi tekisi mieli uudistaa myös omaa elämää. Jotenkin pitäisi oppia enemmän muuttamaan niitä ajatuksia teoiksi. On turha ruikuttaa rahasta, parisuhteesta, asumismuodosta ja oikeastaan mistään, jos vuodesta toiseen jotenkin vain jatkaa tutulla ja turvallisella tiellä. Valitsee turvallisuuden silkkaa laiskuuttaan tai mukavuudenhalun takia. Toisaalta; onko järkeä säntäillä asiasta toiseen silkkaa uhmakkuuttaan?

Tohtori Höyhen on jonkinlaisessa kriisissä. Ei osaa päättää, luottaako siihen, että meille kaikille on laadittuna jonkinlainen karmallinen elämänsuunnitelma vaiko onko kaikki vain kiinni itsestä? Onko jokainen oman elämänsä seppä? Ehkä jokin keskitie näistä kaikista olisi hyvä?

Allekirjoittanut on kyllä ajatellut, että liian kauan kaikki pysynyt paikallaan ja olisi aika jotenkin repäistä. Omasta elämänkaaresta on tullut elettyä jo ainakin yli puolet, muttta silti on tunne siitä, että paljon olisi vielä näkemistä ja kokemista. Toiveet liittyvät paljolti tekemiseen, asumiseen ja parisuhteeseenkin. Ehkä eniten kaipaisi kumppania, jonka kanssa olisi hauskaakin, eikä vain arkista työleiriä. Olisi ihanaa, kun voisi innostua joka päivä eikä niin, että toinen jotenkin aina sammuttaa liekin. 

Asuminen puolestaan voisi ehkä tapahtua etelän lämmössä. Ainakin talvisin. Työnteko ei enää ole se ykkösjuttu. Toki olisi ihanaa, os vielä löytyisi semmoinen kiva työyhteisö, jossa saisi hyödyntää tätä uuttaa ammattia, johon nyt näyttöjen kautta on valmistumassa.

Täytyy toivoa, että tämä lievän ahdistuksen keskeltä puserrettu ulostulo kirjoittamalla laittaisi jotkut rattaat pyörimään oikeaan suuntaan. Niinhän sitä sanotaan, että kannattaa varoa, mitä toivoo. Että niillä toiveilla kuulemma taipumus toteutua.