Kirjailija vai kirjoittaja

Tohtori Höyhen on melko ahkera lukija. Tai sanotaan, että lukeminen tapahtuu jaksottain. On lukukausia ja on lukemattomuuskausia. Mutta yleensä ilta päättyy aina sänkyyn kirjan kanssa, josta luetaan siis ainakin muutama sivu. Jos lukee päivällä, on jotenkin syntinen ja laiska olo. Joka taas opittu lapsuudessa eli että ahkeruus on ilomme jne. Tosin kotona opin myös, että lukeminen on hyvä juttu ja arvokasta. Kirjastokortinkin sain tosi nuorena. Rakastan kirjastoja yhä. Jota muuten ei olekaan enää niin helppo tavoittaa. Sitä kirjaston tuoksua nimittäin. Nykyään ei tuoksu enää pölyiset kirjat kuten ennen, kun materiaalia uusitaan aika ajoin tai siirrytään sähköisiin teoksiin. Mutta kyllä kirja on aina kirja. Paperin rapina ja kansien kuvitus, se on jotain.

Tri Höyhen on melko nopeasti reagoiva lukija. Jos teksti menee jankkaamiseksi ja tarina ei etene tai lukeminen muuten vaan tuskaa, niin kirja menee kiinni. Tai jos kirjassa on kymmeniä hahmoja, eli liikaa, ja tarinan seuraaminen sen vuoksi vaikeaa, kirja menee kiinni. Tekstin pitää olla sujuvaa, helposti ymmärrettävää ja kiinnostavaa. En jaksa yhtään tekotaiteellista tankkaamista.

Itsekin on tullut kirjoitettua yksi kirja. Erään henkilökohtaisen kriisin seurauksena. Sellainen oksennus, jossa tuli vuodatettua sekä se stressiä aiheuttanut asia, että kaupan päälle muutakin. Nyt se kirja tietyiltä osin hiukan hävettääkin. Siinä oli paljon hyvää, mutta sitten oli vähän juuri edellämainitsemaani tekotaiteellisuutta ja sellaista "täytettä". Jokin aika sitten Tohtori Höyhenen ystävä julkaisi kirjan. Sain sen omistuskirjoituksella (kiitos). Kirja oli sujuvaa luettavaa, ehkä se voisi olla vähän niinkuin novellikokoelma. Mutta siinäkin kirjoittaja oli kirjotitanut vähän liikaa samojen kansien sekaan. Näissä esikoiskirjoissa kun tuppaa käymään juuri niin. Eli kaikki, mitä on vuosien aikana ajatellut kirjoittavansa, isketään samaan pakettiin. Ettei unohdu.

Edellä mainittujen syiden vuoksi ja otsikkoonkin viitaten koen, että esikoiskirjan kirjoittanut ei ole vielä kirjailija. Mieluummin kirjoittaja. Asialla ei sinänsä ole kauheasti merkitystä, mutta ymmärsit varmaan pointtini. Olen sitä mieltä, että kaikki kirjoittaminen on supertärkeää ja arvokasta. Eipä olisi esim legendoja nimeltä Eppu Normaali tai Sielun Veljet, jollei olisi sitkeästi kirjoitettu. Tai ihana J Karjalainen. Ja monimoni muu. Aivan upeaa. Arvostan. Elämä tuntuu paljon arvokkaammalta, kun upeat taiteilijat sanoittavat sitä laulujen, kirjojen ja elokuvien muodossa.

Omista sanoistaan intoutuneena Tohtori Höyhenkin ryhtyy pohtimaan, josko yrittäisi kirjoittaa lisää ja julkaistakin. Ehkä runoja? Tai novelleja? Katsotaan.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?