Testausta

 


Tohtori Höyhen sairastui. Omasta mielestään tyypilliseen virusperäiseen kausiflunssaan kurkkukipuineen, aivasteluineen ja pienine lämpöineen. Perheen painostamana tuli sitten soitettua terveyskeskukseen ja kerrottua oireet. Hoitaja mielestä kyseessä oli virusperäinen kausiflunssa, MUTTA jos tahdon, saan ajan testiin. Halusin.

Ajoin sitten sovittuun aikaan terveysaseman parkkipaikalle, josta hoitaja kävi ottamassa testin. Eli pitkällä, ohuella puikolla sorkittiin näyte syvältä sieraimesta. Vesihän siinä tuli silmiin heti, Testin tulos  puolestaan tulee omakantaan muutaman päivän sisällä. Tulos lähetetään myös tekstiviestinä. Jos se on positiivinen, myös soitetaan.

Jotenkin tämä koko elämä mennyt vähän monimutkaiseksi Covid 19 myötä. Ymmärrän, että täytyy olla varovainen, mutta useimmilla meistä se varovaisuus on vähän valikoivaa. Ja jos aiot tehdä jotain muutakin kuin istua kotona, riski sairastua on kuitenkin aina olemassa.

Koronavilkkukin on nyt ainakin tostaiseksi ladattuna puhelimeen. Tosin syö akkua jonkin verran ja sovelluksellahan on tehoa vasta sitten, kun ihmiset myös ilmoittavat sinne sairastuneensa. Joka taas vaatii sovelluksen. Elämä jännittäviä aikoja.

Kommentit

  1. Varmaan epämiellyttävä kokemus tuo nenästä ronkkiminen. Sovellus on mielenkiintoinen ja on hienoa, että sitä on ladattu jo nyt 1,4 miljoonaa kappaletta. Mutta kun ja jos se alkaa ”vilkkumaan”, niin mitähän sitten pitää tehdä? No, ehkä sen sen ajan murhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Varmaan huolestutaan ja kirmataan testeihin, ja sitten joku taas valittaa, että miksi terveet testauttavat itseään turhaan 🙄. Itseasiassa itseä alkoi niin pänniä koko koronavilkku tai lähinnä se, että söi kyllä puhelimen akkua, vaikka muuta väitettiin, että poistin koko sovelluksen. Nyt mennään sitten riskillä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H