Missä olit, Jumala?
Tohtori Höyhenen kotikaupungissa kuoli äskettäin tapaturmaisesti nuori mies. Juuri täysi-ikäiseksi tullut. Allekirjoittanutkin tunsi hänet jotenkin, koska oli perheen teinin kaveri ja joskus kyläillytkin kodissamme.
Tämä asia meni todella lujaa tunteisiin. Päiväkausia asiaa pohti kyyneleet silmissä. Tapahtuma oli niin järjellä käsittämätön. Niin epäoikeudenmukainen ja turha. Ja jälleen kerran; menehtyy erityisen tykätty henkilö, joka ei kavereiden mukaan jättänyt ketään koskaan ulkopuolelle. Tohtori Höyhen pohti myös ankarasti sitä tuskaa, mitä kokevat tämän menehtyneen nuoren miehen läheiset. Jos se asia tuntuu meillä ulkopuolisillakin ihan fyysisenä kipuna, niin miten ihmeessä esim vanhemmat ja isovanhemmat selviävät? Lopulta Tohtori Höyhen kirjoitti muutaman rivin viestin muodossa pojan äidille. Äiti kiitti kauniista sanoistani. Toivottavasti hän jotenkin jaksaa eteenpäin.
Näissä tilanteissa sitä ryhtyy pohtimaan myös Jumalaa. Jotain kuvaillaan välillä ankaraksi ja välillä armottomaksi. No, ihmiset on aina saatu ruotuun uskonnon voimalla, ja välillä on peloteltu milloin mistäkin. Tohtori Höyhen uskoo henkimaailmaan, karmaan ja siihen, että kaikki on energiaa. Ja että se ns sielu ei kuole, me vain muutamme olomuotoa kuoleman hetkellä. Ja en tiedä, mutta tahdon uskoa, että siellä henkimaailmassa me tapaamme kaikki edesmenneet rakkaat.
Jumalaan tohtori Höyhen ei usko. Eikä paratiisiin. Koko asiassa ei ole järjen hiventäkään. Ja varsinkin se, että Jumalalle on keksitty jokin sukupuoli. Että joku partaäijä jossain istuisi päättämässä kohtalostamme. Että "tuo saa jäädä, tuo lähtee". Olisi ihanaa, kun olisikin vielä se lapsenusko, jossa törötetään jonkun isähahmon kämmenellä. Ja kilteille käy hyvin ja tuhmille huonosti. Elämä on osoittanut, että näin ei käy. Valitettavasti. Missä olit, Jumala, kun erään nuoren miehen matka päättyi 18-vuotis syntymäpäivänään?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!