Taiteilijaelämää
Tohtori Höyhen katsoi hänestä kertovan dokumentin, ja ryhtyi pohtimaan monenmoista. Kuten taiteilijaelämää, sen vaikeutta ja sitä, miten kivinen tie on useimmilla, varsinkin menneen ajan mestareilla, ollut. Monsieur Lautrecin elämän alkutaipaleellakin oli kovasti draamaa. Hän saitastui teini-iässä perinnölliseen luukudossairauteen. 13- vuotiaana molemmat jalat murtuivat, ja tämän perinnöllisen sairauden vuoksi eivät enää kasvaneet normaalisti. Hän jäi 152 cm pituiseksi.
Lautrec sai opiskella arvostettujen opettajien johdolla, koska aristokraattiperheessä riitti pätäkkää. Ja hänhän sai töitään kaupaksikin. Niitä esiteltiin gallerioissa ja lehdissä. Varsinkin julisteet olivat suosittuja.
Mutta jälleen kerran, turvattu talouskaan ei tuonut onnea. Kolmekymppisenä hän oli jo pahasti alkoholisoitunut ja sairasti lisäksi kuppaa. Äiti passitti hänet parantolaan, mutta kun hän palasi sieltä, elämänhalu oli jo hiipunut. 36-vuotiaana hän kuoli halvauskohtauksen jälkiseurauksiin. Tosi nuorena siis.
Voiko ihminen edes olla oikea ja uskottava taiteilija ilman vaikeaa lapsuutta tai muuta menneisyyttä? Nykyäänhän tietysti taiteentekeminenkin on usein bisnestä, ja taiteilija ei voi eikä kai ainakaan saisi olla enää mikään punaviinihuuruinen yöeläjä, vaan pitäisi olla samalla myös tehokas markkinoija. Mielestäni nämä kaksi piirrettä, boheemius ja mainosmies, eivät oikein sovi yhteen.
Entä miksi taiteilijat kautta maailman sivu ovat langenneet viinaan, huumeisiin ja epäsovinnaiseen elämään? Siis maalarit, soittajat, säveltäjät, kirjailijat, näyttelijät...? Tohtori Höyhenen teorian mukaan siksi, että haluavat paeta tylsää ja harmaata arkea velvollisuuksineen ja myös siksi, että taiteilija usein haluaa, että TUNTUISI joltain, ja tietyt päihteet herkistävät aisteja, ainakin hetkeksi. Ja sitten kun mikään ei tunnu miltään, masennutaan.
Yksi yhteinen piirre yhdistää varsinkin näitä menneiden sukupolvien taiteilijoita: he olivat uudisraivaajia ja väärinymmärrettyjäkin usein, koska olivat rohkeita ja rikkoivat kaavoja. Ja täytyy kyllä sanoa, että sisuakin on riittänyt. Intohimo tekemiseen on ollut niin vahva, että töitä on jatkettu, vaikka kritiikkiä on tullut enemmän kuin kehuja taiteilijan eläessa. Tästä tuleekin heti mieleen Vincent van Gogh, joka kuului myös Toulouse-Lautrecin tuttavapiiriin, ja joka nousi arvostetuksi taiteilijaksi vasta kuolemansa (itsemurha) jälkeen.
(At the Moulin Rouge- The Dance-Henri Toulouse-Lautrec)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!