Neiti Etsivä ja puhelinsalaisuus

(Kuva Tammen kustantamasta kirjasta Neiti Etsivä, kirj. Carolyn Keene)

Parisuhde on vaikea laji. Suunnattomasta ilon ja yhteenkuuluvaisuuden tilasta liu'utaan pikkuhiljaa erillisiksi yksilöiksi. Vaikka suhde tyydyttäisi monellakin tasolla molempien tarpeet, niin väistämättä tulee vaihe, jolloin aletaan haluamaan myös omaa aikaa. Muistetaan, että on myös ystävyyssuhteita, joista pitäisi pitää huolta, etteivät ne katoa.

Kun symbioosi vaihtuu siihen, että elämää on kotipesän ulkopuolellekin, se on usein kova pala. Herättää tunteita. Kuten yksinäisyys, epäily, mustasukkaisuus jne. Sitten ryhdytään loukkaantumaan, kun se kumppani ei ehkä kerrokaan kaikkea, mitä on päivän mittaan tapahtunut. Tai lähtee johonkin omaan menoon. Ei kysy lupaa, vain ilmoittaa. Pitääkö aikuisen ihmisen kysyä lupaa? Sitä sopii miettiä.

Tohtori Höyhenelle on punainen vaate henkilöt, jotka kertovat, että tuli sitten stalkattua kumppanin viestit ja puhelintiedot. Ei vaan voi tajuta, miten joku edes kehtaa ja millä oikeudella. Eikö toisen yksityisyyttä osaa kunnioittaa sen vertaa? Ja tuleeko siitä sitten jotenkin parempi mieli, kun on nuuskinut tarkasti, miten kumppani toimii vaikkapa somessa tai mitä on viestitellyt? Avioliitto on sopimus yhteisestä elämästä, mutta ei omistusoikeus.

Onnea vaan kaikille kyttääjille, toivottavasti löydätte jotain mehukasta. Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä.

Kommentit

  1. Kyllä ihan puistattavalta tuntuu ajatuskin, että itse lähtisin stalkkaamaan puolison puhelinta tai sähköposteja tai hän minun. Vaikka mitään salattavaa ei olekaan, en ainakaan usko. Meillä on silti puhelimen avaus tunnistamisen takana. Miehen puhelimesta en edes tiedä, itsellä on kasvojentunnistus käytössä. Se on siitä hauska, ettei sitä meinaa aina itsekään saada auki, jos on huonompi päivä kyseessä ;DD

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?