Reippauden eri sävyt
Tri Höyhen ihmettelee, että miksi ihmisille lapsesta saakka tolkutetaan että "ole reipas"? Lopulta ollaankin niin reippaita että sairastutaan.
Paletaan loppuun. Paletaan ulos oravanpyörästä. Pahimmassa tapauksessa elämästä. Burn out.
Paletaan loppuun että saadaan palata alkuun. Burn out. Back in.
Ne hyvintoimeentulevat, kaikessa pärjäävät, kauniit ja ruskettuneet, heistä ei tehdä lehtijuttuja silloin, kun ovat palamassa loppuun. Tai jos tehdään, niin silloin he ovat vielä vauhdissa, tikissä, ruuhkavuosissa (silti jo vaarallisesti kuilun reunalla) tms, ja otsikot ovat raflaavia ja kaikkea suorittamista ylistäviä. Burn outin keskellä syntyy sitten niitä kohujuttuja, jolloin henkilön on nähty jollain tavalla sekoilevan ja olevan outo ja maaninen.
Samaan aikaan ns. tavis yrittää suorittaa kunnialla. Suorittaa siis uraa, perhettä, ihmissuhteita, kaunista kotia, kehon huoltoa ja sen sellaista. Tavis ei raportoi lehdille. Tavis raportoi kavereille, sukulaisille ja naapureille että hyvin pyyhkii ja kiirusta on.
Sitten molemmat, sekä julkkis että tavis, palavat loppuun. Väliin mahtuu ehkä itkukohtauksia, väsymystä, toivottomuutta...Julkkis menee terapiaan, joogaretriittiin ja joskus suljetulle osastolle.
Tavis jää saikulle, syö lääkekuurin loppuun eikä kerro kenellekään, ettei luultaisi hulluksi.
Kun julkkis on paranemaan päin, hän antaa syvähaastattelun, jossa kertoo, miten avartava kokemus oli. Että pohjalta takaisin pinnalle ja että elämänarvot muuttuivat täysin.
Kun tavis on paranemaan päin, hän palaa töihin. Vähentää ehkä työtunteja vähän, jos se oon mahdollista. Ei juuri puhu asiasta, koska ei halua tulla leimatuksi heikkohermoiseksi.
Kyllä, Tri Höyhen kärjisti tarkoituksella. Ei ihmisiä voi karkeasti jaotella mihinkään tiettyyn ryhmään.
Ajatuksena tässä on se, että pitäisi päästää irti siitä ylireippaudesta sekä turhasta häpeästä. Kyllä saa väsyä eikä aina tarvitse olla reipas. Ihminen ei ole kone.
Kuvataiteilijat, näyttelijät, kirjailijat, muusikot ja muut luovan alan toimijat ovat kautta aikojen seonneet näyttävästi. Kyllä taviksellakin on oikeus mennä sekaisin. Ihan reippaasti.
(Kuva Edvard Munchin maalauksesta Huuto)
Paletaan loppuun. Paletaan ulos oravanpyörästä. Pahimmassa tapauksessa elämästä. Burn out.
Paletaan loppuun että saadaan palata alkuun. Burn out. Back in.
Ne hyvintoimeentulevat, kaikessa pärjäävät, kauniit ja ruskettuneet, heistä ei tehdä lehtijuttuja silloin, kun ovat palamassa loppuun. Tai jos tehdään, niin silloin he ovat vielä vauhdissa, tikissä, ruuhkavuosissa (silti jo vaarallisesti kuilun reunalla) tms, ja otsikot ovat raflaavia ja kaikkea suorittamista ylistäviä. Burn outin keskellä syntyy sitten niitä kohujuttuja, jolloin henkilön on nähty jollain tavalla sekoilevan ja olevan outo ja maaninen.
Samaan aikaan ns. tavis yrittää suorittaa kunnialla. Suorittaa siis uraa, perhettä, ihmissuhteita, kaunista kotia, kehon huoltoa ja sen sellaista. Tavis ei raportoi lehdille. Tavis raportoi kavereille, sukulaisille ja naapureille että hyvin pyyhkii ja kiirusta on.
Sitten molemmat, sekä julkkis että tavis, palavat loppuun. Väliin mahtuu ehkä itkukohtauksia, väsymystä, toivottomuutta...Julkkis menee terapiaan, joogaretriittiin ja joskus suljetulle osastolle.
Tavis jää saikulle, syö lääkekuurin loppuun eikä kerro kenellekään, ettei luultaisi hulluksi.
Kun julkkis on paranemaan päin, hän antaa syvähaastattelun, jossa kertoo, miten avartava kokemus oli. Että pohjalta takaisin pinnalle ja että elämänarvot muuttuivat täysin.
Kun tavis on paranemaan päin, hän palaa töihin. Vähentää ehkä työtunteja vähän, jos se oon mahdollista. Ei juuri puhu asiasta, koska ei halua tulla leimatuksi heikkohermoiseksi.
Kyllä, Tri Höyhen kärjisti tarkoituksella. Ei ihmisiä voi karkeasti jaotella mihinkään tiettyyn ryhmään.
Ajatuksena tässä on se, että pitäisi päästää irti siitä ylireippaudesta sekä turhasta häpeästä. Kyllä saa väsyä eikä aina tarvitse olla reipas. Ihminen ei ole kone.
Kuvataiteilijat, näyttelijät, kirjailijat, muusikot ja muut luovan alan toimijat ovat kautta aikojen seonneet näyttävästi. Kyllä taviksellakin on oikeus mennä sekaisin. Ihan reippaasti.
(Kuva Edvard Munchin maalauksesta Huuto)
Hyvä nosto aiheesta, joka on hieman ärsyttänyt tuosta julkkisten sairastumisen näkökulmasta.
VastaaPoistaOn hienoa, että tuodaan asioita esille ja puhutaan näistä ääneen. Mutta jotkut kirjoitukset antavat näille esiin astuneille julkkiksille kultaisen kruunun ja tekevät heidän sairastumisestaankin jotenkin hienon kokemuksen. Voihan se toki olla hienokin kokemus, vaikka loppuunpalaminen (epäilen!), vaikka siitä seurannut elämän käännekohta ja uudenlainen arvomaailma, vaikkapa. Mutta enimmäkseen julkkisten avautumiset, selviytymiset, uudet elämät ovat minua lukijana hieman ärsyttäneet.
Toinen, samantyyppinen ärsyyntyminen tapahtuu, kun julkkishenkilö kuolee. Hän on yhtäkkiä jalustalla, vaikka olisi eläessään viimeiset elinvuotensa ollut unohduksissa. Toisaalla meillä kaikilla kuolee meille tärkeitä läheisiä ja suremme heitä. Tällainen joidenkin ihmisten kuoleman jälkeinen palvonta ärsyttää silloin suuresti, ainakin minua.