Monen sortin somemaailmaa
Tohtori Höyhen eli TH eli allekirjoittanut on innokas sosiaalisen median käyttäjä. Seuraan julkaisuja, ryhmiä, sivustoja jne. Osallistunkin. Ehkä aika kultaa muistot, mutta elämä taisi olla hiukan yksinkertaisempaa "ennen vanhaan", eli noin 10-15 vuotta sitten, kun kännykkä ei vielä ollut liimautunut käteen. Ainakin tiedonkulku oli maltillisempaa ja koko ajan ei tarvinnut olla tavoitettavissa.
No, puhelin ei ole nykyään pelkkä puhelin, vaan älylaite, tietokone, pankki, monitoimikone jne. Oikeastaan perinteisiä puheluja käydään aika harvoin, kun kommunikoida voi viestein. Kuvin ja tekstein. Tästä ajasta ei ehkä jää historiaan sellaisia muistoja, joita Tri Höyhenelläkin on menneisyydestä. Kirjeitä, kirjoituksia, valokuvia. Vaikka sanotaankin, että nettimaailmassa pitää varoa ja kaiki jää muistiin, niin ehkei kuitenkaan samalla tavalla kuin muinoin.
Mutta aihe, josta Tri Höyhenen oli tarkoitus alunperin kirjoittaa, on somekäyttäytyminen. Sen ihmettely, mikä saa päällisin puolin normaalinoloisen ja sivistyneen ihmisen riehaantumaan täysin esim somen keskustelupalstoilla? Varsinkin nimimerkin suojissa uskalletaan suoltaa ulos sellaista tekstiä, jota ei kuuna kullanvalkeana lausuttaisi kenellekään päin naamaa. Paitsi ehkä kolmen promillen kunnossa.
Ja miksei keskusteluista tule mielipiteiden vaihtoa, vaan fanaattista tarvetta olla oikeassa ja saada sanoa se "viimeinen sana"? Kauniiksi lopuksi vielä haukutaan sen eri mieltä olevan fyysiset ja muutkin ominaisuudet.
Muutamissa fb-ryhmissäkin on näitä työkseen ärsyyntyviä. Milloin ärsyttää filtteroidut kuvat, milloin ruokapostaukset, milloin hyvänhuomenen-toivotukset. Toisaalta nämä samaiset ärsyyntyjät eivät yleensä itse tee mitään aloituksia.
Sitten on näitä, jotka luulevat, että kun hyväksyy fb-kamuksi vastakkaisen sukupuolen edustajan, niin se on suurinpiirtein lupaus avioliitosta. Tai ainakin suhteesta. Jolloin voi lähettää kullinkuvia ihan pyytämättä ja yllätyspläjäyksenä. Yllätysmunan. Naiset eivät ehkä samalla intoudu aloitteellisesti moiseen lähettelyyn omista ruumiinosistaan(?). Ainakaan pyytämättä, luulen.
Vielä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on nämä henkilöt, useimmiten nimimerkillä hekin, jotka kommentoivat iltapäivälehtien ja muutamien juorulehtien kohuotsikoita. Minulle on kerrottu, että iltapäivälehtien jutut ovat tätä nykyä valeuutisia. En tiedä. Ehkä. Miksi? No, niin tai näin, yleensä nekin kommentoinnit menevät useimmiten riitelyksi tai sitten jonkun julkkiksen ulkonäön arvosteluksi.
Semmoinen ihmeellinen negatiivisuus ja mustamaalaus verhoaa kaikkea vähän liikaa. Mikä saa ihmiset niin vihaisiksi ja pahantahtoisiksi? Stressi? Ympäristön paineet? Suorittaminen?
Voisiko joskus vaikka kehua? Edes vähän? Tai sitten, jos oikein ahdistaa ja tekee mieli purkaa asioita, kannattaa alkaa kirjoittaa päiväkirjaa tai kirjaa. Tai blogia :)
No, puhelin ei ole nykyään pelkkä puhelin, vaan älylaite, tietokone, pankki, monitoimikone jne. Oikeastaan perinteisiä puheluja käydään aika harvoin, kun kommunikoida voi viestein. Kuvin ja tekstein. Tästä ajasta ei ehkä jää historiaan sellaisia muistoja, joita Tri Höyhenelläkin on menneisyydestä. Kirjeitä, kirjoituksia, valokuvia. Vaikka sanotaankin, että nettimaailmassa pitää varoa ja kaiki jää muistiin, niin ehkei kuitenkaan samalla tavalla kuin muinoin.
Mutta aihe, josta Tri Höyhenen oli tarkoitus alunperin kirjoittaa, on somekäyttäytyminen. Sen ihmettely, mikä saa päällisin puolin normaalinoloisen ja sivistyneen ihmisen riehaantumaan täysin esim somen keskustelupalstoilla? Varsinkin nimimerkin suojissa uskalletaan suoltaa ulos sellaista tekstiä, jota ei kuuna kullanvalkeana lausuttaisi kenellekään päin naamaa. Paitsi ehkä kolmen promillen kunnossa.
Ja miksei keskusteluista tule mielipiteiden vaihtoa, vaan fanaattista tarvetta olla oikeassa ja saada sanoa se "viimeinen sana"? Kauniiksi lopuksi vielä haukutaan sen eri mieltä olevan fyysiset ja muutkin ominaisuudet.
Muutamissa fb-ryhmissäkin on näitä työkseen ärsyyntyviä. Milloin ärsyttää filtteroidut kuvat, milloin ruokapostaukset, milloin hyvänhuomenen-toivotukset. Toisaalta nämä samaiset ärsyyntyjät eivät yleensä itse tee mitään aloituksia.
Sitten on näitä, jotka luulevat, että kun hyväksyy fb-kamuksi vastakkaisen sukupuolen edustajan, niin se on suurinpiirtein lupaus avioliitosta. Tai ainakin suhteesta. Jolloin voi lähettää kullinkuvia ihan pyytämättä ja yllätyspläjäyksenä. Yllätysmunan. Naiset eivät ehkä samalla intoudu aloitteellisesti moiseen lähettelyyn omista ruumiinosistaan(?). Ainakaan pyytämättä, luulen.
Vielä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on nämä henkilöt, useimmiten nimimerkillä hekin, jotka kommentoivat iltapäivälehtien ja muutamien juorulehtien kohuotsikoita. Minulle on kerrottu, että iltapäivälehtien jutut ovat tätä nykyä valeuutisia. En tiedä. Ehkä. Miksi? No, niin tai näin, yleensä nekin kommentoinnit menevät useimmiten riitelyksi tai sitten jonkun julkkiksen ulkonäön arvosteluksi.
Semmoinen ihmeellinen negatiivisuus ja mustamaalaus verhoaa kaikkea vähän liikaa. Mikä saa ihmiset niin vihaisiksi ja pahantahtoisiksi? Stressi? Ympäristön paineet? Suorittaminen?
Voisiko joskus vaikka kehua? Edes vähän? Tai sitten, jos oikein ahdistaa ja tekee mieli purkaa asioita, kannattaa alkaa kirjoittaa päiväkirjaa tai kirjaa. Tai blogia :)
Hyvä postaus tärkeästä aiheesta. Käytöstavat unohtuvat helposti, kun ei olla kasvotusten tekemisissä, vaan somen välityksellä. Vitsiksi tarkoitettu voi haavoittaa vastaanottajaa pahasti, kun teksti on mustavalkoinen, ilman ilmeitä ja äänenpainoja
VastaaPoista.
Tuo oikeassa olemisen oletus ja odotus paistaa läpi monissa keskusteluissa. Kun ollaan jotain mieltä, sen ei pitäisi tarkoittaa ainoita oikeata totuutta. Vaan juuri sitä, että otetaan huomioon toisten mielipiteet yhtä arvokkaina kuin annetaan omia näkemyksiä.
Myös tämän päivän sananvapaus ja oikeus ilmaista mielipiteensä asiasta kuin asiasta on päivän kirosanoja. Vaikka jokainen saa olla asioista omaa mieltään, ei kaikkia mielipiteitään tarvitse sanoa ääneen. Sekin on viisautta, että vaikenee välillä.
Kehuminen onkin joskus ylitsepääsemättömän vaikeaa. Yritetään kuin väen vängällä löytää kehumisen sijaan jokin pieni moite. Voi, voi. Paljon on ihmisillä vielä opittavaa! Tuntuu, että mennään näissä asioissa huonompaan suuntaan.