Yhteiskunta tavallisen tallaajan silmin.

 

Välillä tulee miettineeksi sitä, miten yhteiskunta toimii. Sehän ei ole mikään yhtenäinen möykky, jossa tehtäisiin kaikki päätökset yhdessä ja samanmielisesti. Sama koskee tietysti myös politiikkaa ja poliittisia päätöksiä. Raha ratkaisee tässäkin.

Koko ikäni olen kuulunut melko toimivan terveydenhuollon piiriin. Ensin neuvola, sitten kouluterveydenhuolto. Muistaakseni tuohon aikaa joka koululla oli oma terveyssisar, jossa käytiin hoidattamassa sairaudet ja ottamassa rokotukset. Lääkekuurit haettiin sitten kunnan terveyskeskuksesta. Sairastin lapsena usein angiinaa, eli penisilliiniä tarvittiin usein.

Hammaslääkärissä myös käytiin kouluaikana säännöllisesti. Koululla kävi myös säännöllisin väliajoin hammashoitaja, hänen opastuksellaan fluorattiin hampaita. Melkein uskaltaisin väittää, että kiitos hyvän terveydenhuollon olen saanut elää melko hyväkuntoisena aikuisikäni. Mitä nyt päässä viiraa välillä, mutta minulla ei siis ole mitään sellaisia sairauksia, joita pitäisi lääkitä säännöllisesti.

Myös nykyisessä kotikaupungissani terveydenhuolto on toiminut hienosti, ja terveysasema on kävelymatkan päässä. Toivottavasti hyvä tilanne säilyy jatkossakin.

En ole niin valveutunut, että olisin seurannut sote-uudistusta kovin aktiivisesti, mutta käsittääkseni siinäkin on menty raha edellä ja ajatellaan, että tulee säästöä, kun siirrytään erinäisiin sairaanhoitopiireihin. Mutta jos se tarkoittaa sitä, että ikäihmiset joutuvat lähtemään sairastuessaan toiselle paikkakunnalle, niin silloin ei kuulosta kovin hyvältä. Jos kulkeminen hankaloituu kovin, niin moni vanhempi ihminen jää helposti kotiin potemaan. Ja autottomat lapsiperheet myös hankalassa asemassa. Tai kuka vaan, joka tarvitsee nopeaa apua.

Tällaiset päätökset ilmeisesti tehdään jotenkin äänestämällä ja enemmistö voittaa, Välillä vaan on melko älyttömiäkin päätöksiä, jotka sitten lanseerataan näyttävästi, mutta huomataankin, että susi tuli, ja vähin äänin systeemi katoaa.

Joskus tapahtuu myös uusia suuntauksia, joiden vaan huomaa tulleen yks kaks osaksi omaakin arkielämää ja sitten vaan pohtii, että kenen idea ja miten saatu jyrättyä läpi. Esimerkiksi sähköpotkulaudat, joihin lähes kompastelee kaupungilla kulkiessa. Myöskään kävelykadulla ei kannata tehdä äkkinäisiä käännöksiä, jollei halua jäädä sähköpotkulaudan alle. Ennen sai väistellä vaan vihaisia fillareita. Lehdistä sitten luemme tapaturmista, joita sattuu, kun  baarista kotiutuja innostuu liikaa nopeasta kulkupelistä. Ja onhan muutama kuollutkin syöksyttyään ko. härpäkkeellä auton alle. Usein  vielä kuulokkeet korvissa, jolloin ei sitäkään vähää tule huomioitua asioita.

Samaan aikaan taivastellaan ihmisten huonoa kuntoa. No kai se huononee edelleen, kun se pienikin hyötyliikunta jää pois. Kaupungissa kulkee kyllä kiitettävästi busseja, joten kyllä pidän vaaralisena turhakkeena sähköpotkulautoja. Ilmeisesti joku päättäjätaho on tehnyt hyvän diilin sähköpotkulautojen valmistajien kanssa.

Nyt kun vauhtiin pääsin, niin eräs ihmetyksen aihe on nämä kuntoportaat. Portaat on ihan tarpeen silloin, kun pitää päästä kulkemaan. Mutta on kyllä jännä juttu, että äkkiä monen kaupungin ja kunnan liikuntatoimella on varaa rakentaa portaita, kun samaan aikaan ei ole edes pyynnöstä saatu edullisia liikuntavälineitä yhteiskäyttöön, vaikkapa muutamaa frisbeegolfkoria. Ilmeisesti joku päättäjä ollut retkellä Pispalassa ja todennut, että kunto nousee portaissa kulkiessa. No, nouseehan se. Omalla paikkakunnalla nousi jokunen aika sitten myös kova poru, kun paikallinen liikuntayrittäjä toi opetuslapsiaan treenaamaan uusiin kuntoportaisiin, ja siitä sitten närkästyttiin kovin, koska joku koki että tämä yrittäjä jotenkin yritti omia kaikille tarkoitetut portaat. 

Sitä ideaa, joka tuotu maailmalta, eli ulkokuntosalilaitteet, pidän kyllä hyvänä. Talvellahan niillä ei paljoa tekoa täällä ole, mutta muulloin kyllä. Ja ovat hyvin kestäviäkin.

Kas näin. Uusi viikko on saatu näppärästi alkuun käsittelemällä laveasti yhteiskunnan toimia sote-uudistuksesta kuntoilulaitteisiin. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Pöydän putsausta