Näkyyks kello?

 

Kuvassa Cartierin rannekello. Hinta siinä 4000 euron huitteilla.

Katselen välillä erään nelikymppisen puolitutun fb-sivua, joka laittaa yleensä päivityksensä julkiseksi, joten ne näkyvät ei-kavereillekin. Viimeisimmässä päivityksessään hän kertoili olevansa henkilö, joka toteuttaa haaveitaan ja kehottaa myös muitakin toimimaan eikä vaan sitkuttelemaan. Sehän on periaatteessa oiva  ohje. 

Tämän tuttavan haaveet liittyvät yleensä rahaan ja omistamiseen. Sellaiseen SofiaBerlof- luksukseen (anteeksi yleistys). Eli tärkeää on hyvät somekuvat, joissa usein kiikutetaan käsveskaa (merkkituote) käsikynkässä ja välillä on kuva nahkaisesta autonratista, ja omasta kädestä, jossa suuri kello (merkkituote). Lapinmatkailussa ei ole tärkeää luonnonrauha, vaan lasiseinäinen luxusmajoitusiglu. Ja Dubai on IHKU, koska siellä voi shoppailla sekä ottaa itsestään kuvia, joissa on pilvenpiirtäjiä.

Yleensä tämä himoittu luxus ei ole sellaista, jota pystyy hankkimaan ihan normaalipalkalla normaaliduunissa. Sitä en tiedä, miten ihan tavis, olematta julkkis ja/tai somevaikuttaja, onnistuu hankkimaan monenmoisia ylellisyyskapineita? Olisko onnistunut avioero eräs mahdollistaja? En tiedä.

Kuulostan nyt katkeralta kuin kettu pihlajanmarjojen vuoksi. No, en ole, paitsi että siinä mielessä, että olisi kyllä kiva, jos itsekin osaisi toteuttaa haaveitaan eikä vaan sitkutella. Jotain on ehkä toteutunutkin, mut vielä on matkaa. Ne omat haaveet ei liity kauheasti omistamiseen, enemmänkin vapauteen ja elämänlaatuun. Johon kyllä rahakin pitkälti vaikuttaa.

Olen kai vähän epätyypillinen nainen. Isot rannekellot ovat kyllä minustakin ihania, mutta niin yli hilseen menee se, miksi pitää jotain merkkilaukkuja hankkia? Laukkuhan on käyttöä varten, eikä niin, että pitää varoa sen käyttöä, että jälleen myyntiarvo säilyy. WTF?? Ja onkohan monikaan tullut ajatelleeksi, että jos tuotteessa on valmistajan merkki, niin siinähän kulutaja toimii myös mainosständinä, josta maksanut kovan hinnan valmistajalle. Mutta tulkoon kukin onnelliseksi omalla tavallaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H