Suku on...


 (Kuvassa Pekka Puupää- elokuvajuliste vuodelta 1953)


Olen kirjoittanut aiemminkin blogissani puheliaasta serkkupojastani, joka soittelee mielellään, varsinkin napattuaan muutaman oluen. Puhuu, ei kuuntele.

Serkku oli tällä viikolla yhtenä päivänä yrittänyt soittaa. En vastannut. Vähän myöhemmin laittoi whatsuppiin pari valokuvaa. Oli taas siis autotallissaan tuhtaamassa jotain, ja yleensä joi samalla jotain ja tunnelman noustessa halusi kommunikoida tavalla tai toisella.

Vastailin erittäin lyhytsanoisesti näihin whatsup-viesteihinkin. Tästä serkku ilmeisesti veti herneet nokkaan, kun häntä ei huomioitu tarpeeksi. Nimittäin seuraavaksi pärähti viesti: "Te ette kouluta koiraanne". Ja vuolas selitys siitä, kuinka heidän jo edesmennyt koira koulutettiin kunnolla, että täällä pohjoisessa on sellainen tapana, painoi koira sitten 4 tai 40 kiloa. Hmmm...tässä kohtaa alkoi jo Tohtori Höyhenelläkin verenpaine nousta. Juu, meillä tosiaan on koira. 12 viikkoa nuori. Jota serkku ei ole edes tavannut koskaan. Ei myöskään tiedä, koulutetaanko me vai ei. Mutta olettaa. Ja kyllä koulutetaan, eli opetetaan luoksetulemista, istumista jne.

Serkku kehui että heidän koira oppi sisäsiistiksi kahdessa viikossa. En tiedä, kultaako aika muistot, mutta vaikka pentukoira kiikutetaankin ulos usein, niin vahinkojakin sattuu, koska pentukoiran pidätyskyky ei ole samanlainen kuin täyskasvuisella.

En suostunut ottamaan serkun koiraohjeita vastaan, jonka jälkeen hän ilmoitti, että minulla on asenneongelma. Ja että onko masennus vai vaihikset, kun olen niin kiukkuinen. Että kannattaisi mennä lääkäriin. Ilmoitin serkulle, että juu, lääkärissä on käyty ja keskusteluapujonoon päästy ja että lääkkeitä ei määrätty. Muistutin kyllä, että serkku itse kärsi masennuksesta jokunen vuosi sitten, mutta kertomansa mukaan heitti lääkkeet miehekkäästi roskiin. Ei ehkä olisi kannattanut.

Äkkiä serkku ilmoitti, että hän on todella pidetty henkilö paikkakunnallaan, että suurinpiirtein kaikki moikkaa ja lisäksi hän tekee pyyteetöntä auttamistyötä. Sitten hän ilmoitti, että minun kannattaisi katsoa peiliin. Paljon muutakin kirjoitettiin. Lopulta estin serkun hetkellisesti whatsupissa ja poistin fb-kamuistakin. 

Seuraavana päinänä serkku oli loukkaantunut ja uhriutunut. Ilmoitin että hänel ei oo mitään syytä loukkaantua ja että hän voisi lopettaa ihmisten elämään sekaantumisen. Ja  että noin niinkuin pyyteettömänä hyväntekijänä itseään mainostavana asenne ei ehkä ole kovin pyyteetön vaan lähinnä narsistinen ja huomiohuoraava,

Saa nähdä, koska seuraavan kerran soitellaan :) Ei ehkä kovin pian.

Kommentit

  1. Erikoiset Asiantuntijat13. heinäkuuta 2022 klo 12.40

    Auts. Toi alkaa kuulostaa jo vähän koomiselta (hänen puoleltaan). Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää olikin superkoominen tilanne. Naurattaa, vaik samaan aikaan ottaa päähän serkun pönttöys.

      Poista
  2. ;DD Ai saatana että oli hauska lukea!! Totaaliurpo serkkuna!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H