Suorituksia
Mietin tässä suorituksia ja suorittajia. Väitän, että joka iikka meistä on enemmän vai vähemmän suorittaja. Jotkut suorittavat uraansa, jotkut kodinhoitotaitojensa kanssa, jotkut ulkonäkönsä muokkaamisen kanssa jne jne. Se lienee ihan ok ainakin niin kauan, kunhan suorittamisesta ei tule riesaa itselle tai läheisille. Toisaalta jonkun yksityiskohtainen esitelmöinti esim pyykin mankeloinnin tärkeydestä on melkolailla koominen ajatus tällaiselle, joka viikkaa kaiken kuivausrummusta suoraan kaappiin.
Olen laittanut muutama viikko sitten siemeniä itämään. On tomaattia, auringonkukkaa, kesäkurpitsaa, orvokkeja ja lavendelia. Ne kasvavat pienissä turveruukuissa eräässä tyhjänä olevassa huoneessa ja käyn sumuttelemassa niitä kerran päivässä. Täytyy sanoa, että toistaiseksi ovat kasvaneet helvetin heikosti ja hitaasti, vaikka on ollut muoviakin päällä edesauttamassa itämistä. En oikeastaan tiedä, miksi aloitin ko. idätystyön? Miksen mennyt vain taimikauppaan kesäkuussa, kuten ennenkin olen tehnyt?
Luulen että se, että olin facessa katsellut tuttavien kasvatustouhuja, sai minutkin innostumaan asiasta. Veikkaan että tässä kyllä käy niin, että kesäkuussa tosiaan ostan Kukkatalosta valmiiksi idätetyt taimet ja siirrän ne kasvihuoneeseen, ja turvaruukkuni siirtynevät turveruukkujen hautuumaalle. Toisaalta; tapahtuuhan ihmeitäkin. Kuten neitseellinen syntymäkin aikoinaan.
Tämä suorittaminen alkoi muutenkin mietityttää. Olen huomannut, että iän myötä into kaikkeen vähän vähenee. Esimerkiksi työpäivän jälkeen en kauheasti jaksa tehdä mitään. No ehkä juuri ja juuri valmistaa ruokaa, koska tykkään ruoanlaitosta, mutta muuten olen melkolailla sohvakamaa arkisin. Nyt kun ei ole koiraakaan enää (tosin kesällä ehkä taas on).
Eilen maalasin pitkästä aikaa. Piti kokeilla uusia värejä. Olen usein huomannut, että jos piirrän tai maalaan, alan jotenkin työstää liikaa enkä osaa lopettaa ajoissa (samoin toimin myös riidellessä valitettavasti). Pitäisi osata jotenkin jättää välillä asiat kesken ja "vaiheeseen". Olla suorittamatta liikaa.
Kasvihuoneasiaan vielä palatakseni: usein minusta on tosi kivaa istuttaa kasveja sinne kasvihuoneeseen ja alussahan kaikki näyttääkin hyvältä. En tiedä, miten heinäkuussa aina kaikki jotenkin roihahtaa ja leviää käsiin.. Kaikki kasvaa liikaa, siis ainakin rikkaruohot, ja silti ne tomaatit taas useimmiten kypsyvät tosi myöhään. Outoa.
Olen suorittanut yhteiskunnallista velvoitettani viimeiset pari vuotta. luistelin varsinaisesta tee töitä, maksa veroja -kaavasta ja sitten kun olin valmis tekemään vaikka risusavottaa niin laittoivat eläkkeelle, tuumivat ettei enää jaksa tuosta ihmistä, työntekijää vääntää, höh.
VastaaPoistaTästä johtuva ajatus että olen ikään kuin velkaa suomelle ja suomalaisll, yhteiskunnalle joka on huolta ja puolta pitänyt, toimii suorittamiseni moottorine eli kirjoitan kaikkea mitä tiedän ja minkä tietäminen itselle olisi auttanut aikoinaan. Blokkaaminen on kylläkin suoritrtamsita mistä tykkään, kirjoitaminen nyt vain toimii, on toinut jo kolmisen vuotta.
Sulla on hyvin kasattuja postauksia, sopivan mittaisia ja yksi asiakokonaisuus, tykkään.
Joskus taiteillessa eksyy suorittamaan, tekemään lisää *loistavia* töitä eli jos on jossain onnistunut niin alkaa tahtoa sen kopioimista kun tunti niin hyvälle;D. Maalatesa varsinkin pitäisi malttaa jättää vaiheeseen, aikaiseen jopa, silloin kun kuvassa on vielä tilaa, joku tolkku eikä sitä ole täyttänyt kaikella oplus yksityiskohdat päälle. Vaikeaa kun roihahataa maalatessa flow.tila päälle. kaikki on vaan niin kivaa vaikkei juuri osaakaan. Maalaan siis ihan vain tsekatakseni tunnetilat (väreillä ei voi valehdella itselleen), missä mene ja joskus harvoin sitten ihan maalatakseni jotain. Sutaisut on yleensä parhautta, tai pensselinputsaustyö.
Kiitos, jos tykkäät mun kirjoituksista. En koskaan luonnostele tms, vaan kirjoitan aina postaukseni yhtä soittoa. Joskus vaan jokin asia mietityttää, ja sen pohjalta asiani rykäisen ulos. Kirjoitan tietysti myös muualla somessa, mutta on välillä helpompi ja vapauttavampaa olla anonyymisti.
PoistaTuli jokin ajatus mieleen tuosta "yhteiskunnalle velkaa"- olemisesta. Joskus 90-luvun alussa opiskeluaikoina (artenomi amk) joku opettaja siellä vaahtosi, että meidän opiskelu maksaa yhteiskunnalle niin ja niin paljon. Itse olin kyllä sitä mieltä, että ottaen huomioon opintolainani suuruuden, niin en ole kyllä mielestäni kauheasti velkaa yhteiskunnalle vaan pankille, Opiskelemani ala ei edes ollut "se" juttu, vaan melko väärä ja liian kaupallinen ala minulle, mutta se on jo toinen stoori. Valmistuin kyllä. Ja maksoin lainani.