Tohtori Höyhen

 Aloitin taas kuorolauluharrastukseni tältä syksyltä ja ennakkoluuloistani huolimatta mukavaa oli. Joudun aina välillä pitämään itselleni palopuheita aiheesta "rauhoitu". Olen jotenkin mestari kihdyttämään itseni ihmeelliseen ahdistukseen, jolla ei aina ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Täytyy aika ajoin teroittaa itsellekin, ettei minun tarvitse provosoitua ihan kaikesta ja hakea piilomerkityksiä asioista, joissa niitä ei ole. Se on totta, että on ollut hiukan syytäkin stressiin viime kuukausina (opinnot, ikääntyminen, tyytymättömyys työelämään), mutta ehkä se asioiden tekeminen pois kuleksimasta auttaa vähän. Ja sitten pitäisi etsiä vaihtoehtoja, jos jokin asia aiheuttaa ahdistusta. Kurjaa on tietenkin se, että raha-asioitakin joutuu pohtimaan hiukan. Ilman rahan aiheuttamaa stressiä elämä olisi huomattavasti helpompaa. Tässä iässä ei myöskään ole kovin halukas tekemään kompromissejä ja kyllä jotkut ihmisetkin väsyttävät. Ei vaan aina jaksaisi olla "kiva ja mu

  Olen ollut melko aktiivinen somen käyttäjä aina, mutta nyt alkanut tuntua siltä, että pitäisikö ihan oman mielenrauhan takia lopettaa uutisten lukeminen (ja kuuntelu). Tuli tuossa juuri luettua otsikointia Hus:in osakkailleen maksamista tulospalkkioista ja palkoista, samalla kun joku Hus:in kiinteistöjohtaja sai työsuhdeautoksi Ford Mustangin, ja sekin tilaus kai meni vaihtoon, kun auto oli ollut väärän värinen.  Tällaista käsittämätöntä pelleilyä samaan aikaan, kun siinä puljussa potku-uhan alla 1000 työntekijää. Ja nuo johtajiston palkat: kenenkään työ ei voi olla kymmenien tuhansien eurojen arvoista per kuukausi. Ei kenenkään. Samaan aikaan esimerkiksi työtömän duunarin ansiosidonnaista porrastetaan (lue: vähennetään asteittain), koska olla huolissaan, että henkilö saattaa muuten olla "kannustinloukussa". Ettei se huonopalkkaisen työn haku sitten enää kiinnostakaan.  Ja sitten on vielä tämä: nyt on ilmeisen ihailtavaa olla teräsmummo ja -vaari, ja oikein ylpeillään sillä