Tohtori Höyhen

 Mietin tuossa viimeksi eilen, että joka viikko leikkaan ruohikon pihalta, mutten ehdi juurikaan nautiskella siitä pihalla olemisesta. On nyt onneksi viimeinen viikko töitä siinä yksikössä, jossa samalla teen sosiaali- ja terveysalan opintoihin kuuluvaa näyttöä. Tosiaan lasken päiviä, että kuinka pitkä aika on ensi maanantaihin, jolloin pitäisi kesälaidunten kutsua. Aika ajoin, ja nykyään melko useinkin, iskee täydellinen ihmisväsymys. Vaikka ne ihmiset olisivat miten mukavia ja herttaisia. Tuntuu, että tosiaan haluaisin vain olla hetken aivan aloillani, ihan niin, ettei kukaan odottaisi, olettaisi tai vaatisi minulta mitään. Erityinen kauhistus ihmistyyppinä ja varsinkin työkaverina on se ylienerginen, jolta ei saa hetken rauhaa ja joka yleensä puhuu taukoamatta. Alkais jo loma :)

 Huomasin, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiini mitään. Aika on mennyt melkolailla töitä tehdessä ja töistä palautuessa. Ensin oli 2,5 kk duunia varhaiskasvatuksessa, sitten viikon loma, jonka olin flunssassa, ja nyt olen kesäkuun loppuun saakka eräässä vammaisten asumispalveluyksikössä nimikkeellä avustava ohjaaja, ja samalla teen myös opiskeluihini kuuluvaa näyttöä. En ole varma, kumpi työ on kiinnostavampaa vai onko kumpikaan. Varhaiskasvatuksessa risoo toki se jatkuva meteli, mutta positiivisia puolia on mm aina vapaat viikonloput. Vammaisten asumisyksikössä on tosin epäsäännöllinen työaika, mutta on myös melko leppoisaa, ja on myöskin aikaa syödä lounas rauhassa ja jutella työkavereiden kanssa. Eikä ole jatkuvaa meteliä. Tosin olo siellä on itsellä hiukan epävarma, koska en ole aiemmin toiminut tällaisessa yksikössä. Nyt osaan kuitenkin katetroida, pistää insuliinia sekä jakaa lääkkeitä valvotusti. Silti on vaikea sanoa, minne sitä sitten loppusijoittuu, kun tutkinto v