Keskustelupalstoista


 Kotipaikkakunnallani lenkkeilee eräs vanhempi rouva, joka aiheuttanut hämmennystä käytöksellään. Ilmeisesti pelkää koiria ja nyt sitten kuulemma huudellut koiranomistajille ja uhkaillutkin. Tiedän tämän kyseisen rouvan, on entinen asiakkaani, ja olen tullut hänen kanssaan aina toimeen, vaikka hän onkin melko erikoinen persoona. Hän on kertonut asioita entisestä työstään pankissa Helsingissä, sukulaisistaan ja entisestä kotiseudustaan. Hän on siis ollut jo pitkään eläkkeellä, enkä tiedä, mikä sai muuttamaan tänne. Kovin yksinäiseltä vaikuttaa. 

No, tämän erikoisen käytöksen vuoksi hänestä ryhdyttiin tänä kesänä kirjoittelemaan paikkakunnan keskustelupalstalla. Ei mainittu nimeä, mutta kuvailtiin ulkonäköä niin tarkasti, että kyllä hänet tunnisti. Kommentit vaihtelivat laidasta laitaan, osa mollasi ja haukkui, osa ymmärsi ja osa pohti, millä tavoin rouvaa voisi auttaa. Osa veikkaili muistisairautta. Joku oli tietävinään, että rouva juo kaljaakin kuin sieni. No, innokkaasta lenkkeilystä ja hoikasta ulkonäöstä päätelleen se kaljoittelu ei nyt kuitenkaan varmaankaan ole jokapäiväistä.

Jossain vaiheessa sivuston ylläpitäjä poisti keskustelun ja se oli mielestäni ihan oikein. Vaikka rouva nyt on tehnytkin väärin, on epäoikeudenmukaista, että hän ei pääse kertomaan omaa näkökantaansa asioihin ja ryhmässä aletaan jauhaa asian vierestä.

Kommentit

  1. Netti on mahdollistanut selän takana puhumisen ihan uudella tasolla. Ärsyttää kun jengi työntää jonkun syrjään ja sitten keskenään intoilevat ja tuomitsevat. Huoh... näistä ne lynkkausporukat aina alkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Eipä olla kauheesti kehitytty koulukiusaajatouhuista aikuiseksi. Tässä paikkakunnan sivustossa onneksi märisivät omilla nimillään.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H